Syömishäiriön kulkua kuvataan usein monivaiheisella kaarella (sairauden alkaminen, kuherrusvaihe, kärsimysvaihe, toive muutoksesta, muutosten tekeminen, paraneminen). Käsitys syömishäiriöistä vaiheittaisena prosessina auttaa ymmärtämään syömishäiriöön sairastuneen käyttäytymistä. Eri vaiheiden kesto on yksilöllistä ja riippuu monesta tekijästä. Sairauden kulku ei myöskään aina tapahdu suoraviivaisesti, vaan takapakit ja paluu aiempaan vaiheeseen ovat todennäköisiä.
Sairaus alkaa laihduttamisella tai laihdutusyrityksellä. Laihduttaminen ja pyrkimys terveellisempään elämäntapaan ovat keinoja, joilla pyritään lievittämään psyykkistä pahaa oloa, jota aiheuttavat esimerkiksi erilaiset epävarmuutta tuovat elämäntilanteet, menetykset ihmissuhteissa tai traumaattiset kokemukset. Lue lisää syömishäiriön taustalla vaikuttavista tekijöistä: Mistä syömishäiriöt johtuvat?
Kuherrusvaiheessa sairastunut kokee uudenlaisen elämäntapansa pelkästään positiiviseksi. Laihtuminen huomataan, ja usein siitä saatavat kommentit ovat ihailevia ja kannustavia. Sairastunut kokee itsetuntonsa kohenevan kehujen ja laihtumisen myötä. Sairastuneen mielestä niukka kalorimäärä ja runsas liikunta tarkoittavat terveellistä ja kunnollista elämää. Tällaisen elämäntavan kurinalainen toteuttaminen vahvistaa sairastuneen tunnetta elämän hallinnasta. Olo tuntuu hyvältä ja kevyeltä. Ruuasta pidättäytyminen, oksentaminen tai muihin kyseenalaisiin tyhjentäytymiskeinoihin turvautuminen ei sairastuneesta tunnu millään tavoin epänormaalilta. Läheisten huoli ja yritykset keskustella siitä, mikä on normaalia, tulevat tässä vaiheessa poikkeuksetta torjutuiksi.
Kärsimysvaiheessa syömiseen, ruokaan, liikuntaan ja muihin asioihin liittyvät pakkoajatukset ja rituaalit vahvistuvat. Sairastunut ei välttämättä edelleenkään koe olevansa sairas, vaikka sairauden sanelemat säännöt rajoittavatkin hänen arkielämäänsä. Tässä vaiheessa sairastuneen ja hänen läheistensä välille syntyy helposti riitoja. Sairastuneen toiminta tuntuu läheisistä raivostuttavalta, käsittämättömältä ja pelottavalta. Kärsimysvaiheessa elämässä alkaa olla enemmän huonoja kuin hyviä puolia myös sairastuneen omasta mielestä. Väsymys, keskittymiskyvyn puute ja fyysinen epämukavuus viestivät sairastuneelle, että jokin on pielessä. Usein sairastunut on kuitenkin itse yhtä "pihalla" omasta käyttäytymisestään kuin hänen läheisensä, eikä käsitä mitä hänelle on tapahtumassa. Nuori näyttää ulospäin usein pärjäävältä ja vahvalta. Todellisuudessa hänen mielensä täyttyy kuitenkin peloista, pakkomielteistä ja ristiriidoista. Hän haluaisi syödä, mutta ei uskalla. Hän haluaisi levätä, mutta ei pysty. Hän toivoisi ymmärrystä ja lohdutusta, mutta ei osaa pyytää. Nuori on hämmentynyt ja peloissaan. Syömishäiriön oireet, paastoaminen, ahmiminen ja oksentaminen, tuovat helpotusta tähän mielessä vellovaan tauottomaan kaaokseen.
Toive muutoksesta -vaiheessa sairastunut tajuaa, että kyse on syömishäiriöstä. Sairauden myöntäminen itselleen ja muille tuntuu vaikealta. Myöntäminen on tuskallista jo pelkästään siksi, että sairastuneen oikeaksi uskoma toimintatapa osoittautuu sairaudeksi. Sairastunut kokee myös häpeää syömis- ja muun käyttäytymisensä kummallisuudesta. Tunne siitä, että kukaan ei voi ymmärtää häntä, voivat olla esteenä avun pyytämiselle. Vaihe on sairastuneelle henkisesti raskas. Hän tietää, että elämä ei voi jatkua samalla tavalla, mutta muutokseen liittyy paljon pelkoja ja voimattomuutta.
Muutosten tekeminen on aluksi vaikeaa ja pelottavaa, koska sairauden sanelemien sääntöjen uhmaaminen ja tottelemattomuus aiheuttavat ahdistusta. Paraneminen voi tuntua mahdottomalta, koska epäonnistumiset ja takapakit ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. Huonona hetkenä luovuttaminen ja oireisiin palaaminen voi tuntua helpommalta vaihtoehdolta. Pikku hiljaa terve käyttäytyminen vahvistuu pakkoajatusten ja oireiden vähetessä.
Paraneminen tarkoittaa sekä fyysistä, psyykkistä että sosiaalista eheytymistä. Häiriintyneet ajatukset jäävät taka-alalle ja sairastunut pystyy luottamaan kykyynsä selvitä vaikeistakin tilanteista. Paranemisen kannalta on tärkeää, että syömishäiriön sairastanut oppii keinoja käsitellä stressiä, epävarmuutta ja muita negatiivisia tunteita, joiden tukahduttamiseksi syömishäiriö alun perin kehittyi. Tukea antava ympäristö edistää osaltaan paranemista.
Suuri osa sairastuneista paranee syömishäiriöistä kokonaan. Osalla syömisellä oireilua ilmenee stressaavissa elämätilanteissa ja kriiseissä. Pitkään jatkuvassa syömishäiriössä sairaus jumiutuu kärsimysvaiheen ja toive muutoksesta -vaiheen alueelle, eikä sairastunut pysty tekemään sellaisia muutoksia toiminnassaan, että paraneminen olisi mahdollista.
Lähde: Pia Charpentier, Syömishäiriökeskus