Mikä on häiriintynyttä syömistä?

Häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä on kuvailtu seuraavasti: "Oireesta muodostuu häiriö, kun se toistuu siinä määrin, että se alkaa joko omissa tai lähiympäristön silmissä selvästi haitata arkista toimintakykyä (ihmissuhteita, koulua, työntekoa, harrastuksia) tai fyysistä terveyttä. Häiriössä syöminen tai syömättömyys nousee elämän pääsisällöksi tavalla, joka alkaa sotkea normaalia arkea. Elämä kiertyy oireilun ympärille ja oireet alkavat sanella valintojen tekemistä". *

Häiriintynyt syömiskäyttäytyminen - niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin - on sairastuneelle selviytymis- tai ratkaisukeino. Syömiseen, liikuntaan ja oman kehon hallintaan suunnatut ajatukset ovat keino välttää psyykkistä pahaa oloa, pelkoja ja tunnesolmuja, joita esimerkiksi erilaiset epävarmuutta tuovat elämäntilanteet, vaikeudet nuoruusiän kehityksessä tai traumaattiset kokemukset aiheuttavat. Syömisen ja oman kehon kontrollointi vievät ajatukset pois pahaa oloa aiheuttavista asioista ja tuottavat sairastuneelle tunteen itsensä ja elämänsä hallinnasta.

Häiriintynyt syömiskäyttäytyminen voi näkyä myös kontrollin menettämisenä. Ahmimalla syöty ruoka vie mielipahan ja ahdistuksen mennessään helpottaen oloa hetkellisesti.

Syömishäiriöille on tyypillistä, että alkuvaiheessa sairastunut ei tunne olevansa sairas. Sairastunut kokee oireilusta olevan enemmän hyötyä kuin haittaa. Edetessään sairaus kuitenkin tiukentaa otettaan. Tässä mielessä syömishäiriö muistuttaa muita riippuvuussairauksia. Syömishäiriö ei siis ole tietoisesti valittu toimintamalli, vaan kyse on nimenomaan sairaudesta. Sairastunutta ei voi pakottaa luopumaan oireistaan. Vahvan paranemismotivaation tueksi tarvitaan lähes aina ammattiapua sekä läheisten tukea.

* Keski-Rahkonen, A; Charpentier, P; Viljanen, R (toim.). 2008. Olen juuri syönyt, läheiselläni on syömishäiriö. Duodecim.